Kaukametsa.fi ei ole enää täällä. Katso kajaani.fi sijaan.
Suomalaisia pidetään vakavana kansana, mutta toki joukostamme löytyy monenlaisia viihdyttäjiä. Erityisesti suomalaiset muusikot ovat niittäneet mainetta kansainvälisilläkin areenoilla, ja löytyypä tunnettujen suomalaisten joukosta muutama kapellimestarikin. Musiikkimaailman ulkopuolella Suomi tunnetaan erityisesti muotoilutuotteistaan ja arkkitehtuuristaan.
Muusikkojen estradit ovat moninaiset. Suurimmat artistimme tavoittelevat jäähalleissa ja stadioneilla pidettäviä konserttikiertueita, mutta suurin osa artisteita esiintyy pienemmissä, esimerkiksi Kajaanissa sijaitsevan Kaukametsän kaltaisissa monipuolisissa kulttuurikeskuksissa. Kaukametsä tarjoaa asiakkailleen monenlaisia kongressi- ja kulttuuripalveluja, ja tiloissa on myös kansalaisopiston ja musiikkiopiston toimintaa.
Kesäisin suomalaista musiikkia kuulee varmimmin tanssilavoilla ja monilla festareilla, joita järjestetään läpi kesän eri puolilla maata. Festareita tähdittävät usein kansainväliset tähdet, mutta monille suomalaisille on tärkeää mennä festareille nimenomaan kotimaisten tähtiartistien musiikin takia. Kesän festivaalitarjonnassa parasta on ennen kaikkea se, että että tapahtumia riittää usealle kesäkuukaudelle, joten jokainen lomalainen saa varmasti mahdutettua halutessaan lomaohjelmistoonsa suomalaisen musiikkitapahtuman. Genren näkökulmasta osa kesän festareista on keskittynyt populaarimusiikkin, osa jazziin, osa tangoon ja iskelmään. Maassamme järjestetään myös oopperaan keskittynyt musiikkitapahtuma, joka kerää vuosittain Savonlinnan upeisiin maisemiin maailman parhaat oopperalaulajat.
Maailmalta ovat rantautuneet myös Suomeen monenlaisia esiintymiseen liittyvät TV-formaatit. Tunnetuimpia formaatteja ovat Idols, Vain elämää ja Voice of Finland. Kaikkia näitä on tehty lukuisia tuotantokausia, ja ohjelmat ovat tuottaneet uusia esiintyjiä suomalaisen viihteen tähtitaivaalle. Idols- ja Voice of Finland -kilpailujen voittajille on yleensä tarjolla valmis levytyssopimus sekä paljon muita etuja, esimerkiksi oma auto käyttöön tietyksi ajanjaksoksi. Vaikka molempia ohjelmia on esitetty jo useita kausia, vain muuttamat voittajista ovat jääneet pysyvästi musiikimaailmaan. Siinä missä Idos yleensä nostaa esiin nuoria, potentiaalisia laulajalupauksia, Voice of Finlandissa suurimmalla osalla kilpailijoista on jo monenlaista esiintymiskokemusta.
Voice of Finland ja muut laulukilpailut ovat myös erittäin suosittuja vedonlyöntikohteita. Myös netticasino Casumo tarjoaa pian vedonlyöntimahdollisuuksia monien muiden tavoin.